suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta sopiminen

  • Palvelu
  • 27 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Vanhemmilla on lähtökohtainen vapaus sopia keskenään lapsensa huoltoon, asumiseen ja tapaamisoikeuteen liittyvistä asioista. Näistä asioista vanhemmat voivat sopia joko suullisesti tai kirjallisesti. Jos vanhemmat arvioivat, että he pystyvät sopimaan lastaan koskevista asioista suullisesti, ei heidän välttämättä tarvitse asioida lastenvalvojan luona. Vanhemmat eivät kuitenkaan voi sopia suullisest ...

Toimi näin

Kun vanhempien välinen sopimus on lastenvalvojan vahvistama, sopimus on täytäntöönpanokelpoinen. Sopimuksen täytäntöönpanokelpoisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että käräjäoikeus voi määrätä toisen vanhemman noudattamaan sopimusta esimerkiksi sakon uhalla (uhkasakko). Vahvistettu sopimus vastaa velvoittavuudeltaan tuomioistuimen antamaa ratkaisua ja lasta koskevista asioista sopimista voidaan pitää tuomioistuinkäsittelyn vaihtoehtona. Lasta koskevista asioista tulisikin pyrkiä pääsemään ensisijaisesti sopimusratkaisuun.

Lapsen asumisesta, huollosta ja tapaamisoikeudesta voidaan sopia samalla sopimuksella. Sopimus voi kuitenkin koskea esimerkiksi ainoastaan yhtä näistä asiakokonaisuuksista.

Huomioitavaa on, että lastenvalvoja ei voi milloinkaan päättää sopimuksen sisältöä, vaan sopijapuolet, eli vanhemmat, määrittävät sen, mitä he sopivat. Vanhempien tulee huomioida erilaiset vaihtoehdot ja arvioida, mikä on paras ratkaisu heidän lapselleen. Lastenvalvoja toimii puolueettomana asiantuntijana sopimusneuvottelussa ja avustaa vanhempia sopimuksen aikaansaamisessa. Lastenvalvoja ei kuitenkaan voi vahvistaa minkälaista sopimusta tahansa, vaan lastenvalvojan tehtävänä on arvioida viime kädessä, onko sopimusta pidettävä lapsen edun mukaisena.

Lapsen huoltoa ja asumista koskevaa sopimusta ei ole mahdollista tehdä määräaikaisena, vaan näitä asioita koskeva sopimus on poikkeuksetta voimassa toistaiseksi. Vanhemmat voivat kuitenkin yhdessä muuttaa toistaiseksi voimassa olevaa sopimustaan uudella sopimuksella. Jos uutta sopimusta ei saada aikaan, on kummallakin vanhemmalla oikeus saattaa lastaan koskevat asiat käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

Kenelle ja millä ehdoin

Lastenvalvojapalvelut ovat saatavilla Varsinais-Suomen hyvinvointialueen perheoikeudellisissa palveluissa. Perheoikeudelliset palvelut on tarkoitettu kaikille Varsinais-Suomen hyvinvointialueella sijaitsevien kuntien asukkaille.

Lastenvalvojat palvelevat asiakkaita maanantaista perjantaihin. Lastenvalvojapalveluita ei ole saatavilla arkipyhäpäivinä. Lähtökohtaisesti lastenvalvojan tapaamiset järjestetään lähitapaamisina. Erityisestä syystä asiointi voidaan kuitenkin hoitaa myös etäyhteyksin. Jos toiveenasi on etäasiointi, pidäthän huolen siitä, että yhteystietosi ovat lastenvalvojan käytössä.

Lastenvalvojan luona voit asioida ainoastaan ajanvarauksella ja aika tapaamisille varataan soittamalla. Ajanvarauksia ei oteta vastaan sähköpostitse tai tekstiviestitse. Soittoaikoina voit kysyä lastenvalvojilta neuvoja perheoikeudellisiin asioihin liittyen.

Tausta ja lainsäädäntö

Avo- ja avioerotilanteessa voitte sopia lapsenne huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta. Kun teette vanhempina päätöksiä lapsen tulevaisuudesta, teidän tulee keskustella niistä lapsen kanssa, jos se on mahdollista lapsen ikä ja kehitystaso huomioon ottaen. Lapsen ajatukset ja toivomukset on otettava huomioon.

Lastenvalvoja antaa tietoa vaihtoehdoista ja auttaa sopimuksen laatimisessa. Sopimus lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta on tehtävä kirjallisesti ja vahvistettava sen hyvinvointialueen lastenvalvojan luona, jolla lapsen kotikunta sijaitsee. Jos asiassa ei päästä yksimielisyyteen, se ratkaistaan tuomioistuimessa.

Jos lapsi on vanhempiensa yhteisessä huollossa, vanhemmat päättävät yhdessä lapsen kannalta merkittävistä asioista, kuten lapsen asuinpaikasta, terveydenhuollosta sekä päivähoidosta tai koulusta. Joissain tilanteissa voidaan myös sopia tehtävien jaosta huoltajien kesken. Yksinhuoltaja päättää yksin lapsen asioista.

Jos lapsi asuu vain toisen vanhempansa luona, hänellä on oikeus tavata toista vanhempaansa ja pitää vanhempaan yhteyttä vanhempien sopimalla tavalla. Vanhemmat voivat sopia myös lapsen asumisesta vuorotellen kummankin vanhempansa luona sopimuksessa määritellyllä tavalla.

Palvelun toteuttaa

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

Palvelusta vastaa

Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Tekstistä vastaa: Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Päivitetty: 10.5.2023