suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kouvolan kaupunki

Kylien kohdeavustukset

  • Palvelu
  • Kouvola
  • Julkinen palvelu

Kyläyhdistykset voivat hakea kylien kohdeavustuksia ympäri vuoden. Avustettavan hankkeen kustannusarvion hyväksyttävä osuus voi olla korkeintaan 1700 euroa, johon avustusta myönnetään 60 % (enintään 1.020 €). Omavastuuosuutena (vähintään 40 %) voidaan ottaa huomioon suoritettu talkootyö. Avustuksen lopullinen suuruus määräytyy hankkeen päättymisen jälkeen toimitetun maksatushakemuksen ja siihen li ...

Toimi näin

Yhdistyksen tulee toimittaa kirjallinen kylien kohdeavustushakemus Kouvolan kirjaamoon kirjaamo(at)kouvola.fi. Hakemuslomake on saatavilla Kouvolan kaupungin verkkosivuilta. Kohdeavustus on haettava ennen hankkeen aloittamista.

Kouvolan tekninen lautakunta päättää avustuksen myöntämisestä. Avustus maksetaan, kun avustuksen saaja on jättänyt hankkeen päättymisen jälkeen kaupungille maksatushakemuksen ja liittänyt siihen tilityskuitit hankkeen toteutuneista kustannuksista sekä talkootyöselvityksen. Maksatushakemus tulee toimittaa avustuksen myöntämisvuoden loppuun mennessä.

Kenelle ja millä ehdoin

  • Hakijan tulee olla Kouvolan maaseutukylässä toimiva rekisteröitynyt yhdistys.
  • Kohde on pienimuotoinen hanke, joka ei voi saada (tai ei saa) rahoitusta toimintaryhmältä, säätiöltä tai muulta kaupungin toimialalta tai julkiselta rahoittajalta.
  • Hankkeen tulee olla kylän asukkaita palveleva ja hankinnan kohteen tulee jäädä kylällä toimivan järjestön omistukseen.

Palvelun toteuttaa

Kouvolan kaupunki

Palvelusta vastaa

Kouvolan kaupunki
Tekstistä vastaa: Kouvolan kaupunki
Päivitetty: 31.1.2023