suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Pelkosenniemen kunta

Kuntouttava työtoiminta

  • Palvelu
  • Pelkosenniemi
  • Julkinen palvelu

Pelkosenniemen kunnassa kuntouttavaa työtoimintaa toteutetaan pääsääntöisesti Työpaja Sykkeellä. Lisäksi työtoimintaan voi osallistua päiväkodilla sekä teknisessä toimessa.

Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen perustuu aktivointisuunnitelmaan, jonka TE-toimisto ja kunta laativat yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Toimi näin

Ota yhteyttä elinvoimajohtajaan puhelimitse.

Kenelle ja millä ehdoin

Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat olleet työttömyyden tai muun syyn takia pitkään poissa työmarkkinoilta.

Tausta ja lainsäädäntö

Kuntouttavaan työtoimintaan voi osallistua, jos on ollut työttömyyden tai muun syyn takia pitkään poissa työmarkkinoilta. Toiminnan tarkoitus on:

  • parantaa osallistujien työllistymis- tai kouluttautumismahdollisuuksia
  • vahvistaa osallistujien työ- ja toimintakykyä
  • parantaa osallistujien arjen- ja elämänhallintaa.

Osallistujat eivät ole työ- tai virkasuhteessa toiminnan järjestäjään. Työtoiminnasta maksetaan osallistujalle päivittäinen korvaus. Viranomaiset tekevät osallistujan kanssa aktivointisuunnitelman, jonka toteutumista seurataan.

Palvelun toteuttaa

Pelkosenniemen kunta

Palvelusta vastaa

Pelkosenniemen kunta
Tekstistä vastaa: Pelkosenniemen kunta
Päivitetty: 27.2.2024