suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio KEHA-keskus

Kannustinmallin maksatus Ohjaamoiden monialaisuuden vahvistamiseksi

  • Palvelu
  • Koko maa poislukien Ahvenanmaa
  • Julkinen palvelu

Kannustinmalli on EU:n elpymisrahastosta rahoitettava kannustininstrumentti Ohjaamoiden tai Ohjaamotoiminnan kaltaisen palvelun monialaisuuden vahvistamiseksi.

Avustuksen tavoitteena on vahvistaa nuorille suunnattujen Ohjaamoiden tai Ohjaamotoiminnan kaltaisten palveluiden moniammatillisuutta. Kannustinmallilla on myös tavoitteena vahvistaa kannustimia ohjaamotoiminnan sosiaali- ja terveyspalvelu ...

Toimi näin

KEHA-keskus maksaa valtionavustukset hakemuksesta. Hakemus täytetään aluehallinnon asiointipalvelussa.

Näin haet maksatusta

Kun olet saanut myönteisen avustuspäätöksen, hae maksatusta sähköisesti aluehallinnon asiointipalvelussa avustuspäätöksen ehtojen mukaan. Täytä hakemus huolellisesti ja liitä siihen vaaditut liitteet.

Lisätietoa valtuuttamisesta

Aluehallinnon sähköisessä asiointipalvelussa maksatushakemuksen voi jättää kunnan valtuuttama henkilö. Valtuutus asiointiin annetaan Suomi.fi-palvelun valtuuksissa. Valtuusrooleja käyttämällä varmistetaan, että korvaushakemuksen valmistelevilla ja lähettävillä henkilöillä on oikeudet edustaa organisaatiota.

Valtuutuksen saaneet henkilöt asioivat asiointipalvelussa organisaationsa puolesta Suomi.fi-tunnistuksen kautta. Kirjautuminen asiointipalveluun tapahtuu henkilökohtaisella pankkitunnisteella, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla valtuuden saamisen jälkeen. Suomi.fi-valtuuksien lisäksi asiointipalvelun käyttö edellyttää yhteisöasiakkaalta Y-tunnusta.

Aluehallinnon sähköiseen asiointiin tarvittava asiointivaltuus on nimeltään Työllisyyden, ympäristön, elinkeinotoiminnan ja liikenteen valtioavustusten hakeminen. Valtuusasia tarkennetaan tunnisteella OHJAAMO.

Valtuuttamisessa noudatetaan Suomi.fi-palvelun voimassa olevia ohjeistuksia.

Organisaation puolesta voivat asioida ilman erikseen annettua valtuutta vain henkilöt, joilla on asioiden hoitamiseen olemassa oleva valtuus tai rekisteritietoihin perustuva oikeus.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustuksen saajana voi olla Ohjaamotoiminnan perusteiden mukaisesta palvelusta vastaava kunta, kuntayhtymä tai hyvinvointialue. Kannustinmallista voidaan myöntää rahoitusta enintään kolme henkilötyövuotta vuotta kohden per Ohjaamo. Kannustinmallista on myös mahdollista hakea yhteistä henkilötyövuotta alueelliseen ohjaamotyöhön tai useamman Ohjaamon yhteiskäyttöön.

Avustus kohdentuu sosiaali- ja terveyspalveluiden tai koulutuspalveluiden asiantuntijoiden palkkakuluihin. Avustus voidaan kohdentaa vain ammattiryhmiin, jotka ovat ESCO luokituksen mukaiset.

Kannustinmallista rahoitettavan henkilön työsuhteen tulee olla kestoltaan vähintään 12 kuukautta. Avustusta voidaan maksaa 12 kuukautta lyhyemmästä työsuhteesta, jos avustuksella rahoitetun henkilön työsuhde keskeytyy avustuksen saajasta riippumattomasta syystä.

Avustuksen maksamisen ehtona on, että avustusta käytetään avustuspäätöksen mukaiseen tarkoitukseen ja palkkakustannuksen kohde on avustuspäätöksen mukaista.

Avustusta voi käyttää ministeriön erillisellä päätöksellä hyväksymiin ja tarkennetussa toiminta- ja rahoitussuunnitelmassa esitettyihin palkkakustannuksiin.

Avustus maksetaan toteutuneita palkkakustannuksia vastaan enintään kaksi kertaa vuodessa. Maksatusjaksot ovat tammi-kesäkuu ja heinä-joulukuu. Avustusta ei makseta ennakolta, vaan toteutuneita kuluja vastaan. Kunkin puolivuotiskauden maksatusta tulee hakea aina sitä seuraavana maksuajankohtana.

Avustuksella kustannettavien henkilöstökulujen tulee päättyä 31.12.2026 mennessä. Avustukset pohjautuvat kunnan palkkaaman henkilön todellisiin kuluihin sisältäen palkkakulut ja lakisääteiset työnantajakulut.

Avustus myönnetään valtionavustuslain tarkoittamana erityisavustuksena. Avustuksen maksatusta voivat hakea Ohjaamotoimintaan myönteisen avustuspäätöksen saaneet hankkeet. Maksatushakemusten käsittelyssä noudatetaan myös työ- ja elinkeinoministeriön hakuohjetta.

Tausta ja lainsäädäntö

Työ- elinkeinoministeriön hakuohje EU:n elpymisrahastolla toteutettava kannustinmalli Ohjaamoiden tai Ohjaamotoiminnan kaltaisen palvelun monialaisuuden vahvistamiseksi 2021–2026 (VN/21454/2021)

Palvelun toteuttaa

Työ- ja elinkeinoministeriö, KEHA-keskus

Muut vastuuorganisaatiot

Työ- ja elinkeinoministeriö

Palvelusta vastaa

KEHA-keskus
Tekstistä vastaa: KEHA-keskus
Päivitetty: 1.2.2024