suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Varkauden kaupunki

Kuntalaisaloite

  • Palvelu
  • Varkaus
  • Julkinen palvelu

Kunnan asukkaalla ja sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Kunnan kuuluu kaikissa tapauksissa vastata aloitteen tekijälle ja ilmoittaa, mihin toimiin aloitteen johdosta on ryhdytty.

Jos aloitteen allekirjoittaa vähintään kaksi prosen ...

Toimi näin

Toimita aloite kuntaan sähköisesti tai paperilla.

Aloite tehdään vapaamuotoisesti, mutta kirjallisesti. Nimettömiä aloitteita ei käsitellä. Varkauden kaupunki on mukana valtakunnallisessa Kuntalaisaloite.fi verkkopalvelussa ja se on oikeusministeriön tarjoama palvelu ja käyttö ovat turvallista ja maksutonta.

Kenelle ja millä ehdoin

Kunnan asukkaalla, kunnassa kiinteää omaisuutta omistavalla tai hallitsevalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita asioissa, jotka koskevat kunnan toimintaa. Lisäksi kunnan palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.

Yhteisöllä ja säätiöllä tarkoitetaan tahoja, jolla on kunnassa omistusta tai yhteys palveluun. Tällainen yhteisö tai säätiö voi olla paikallinen, alueellinen tai valtakunnallinen.

Kunnan asukkaalla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa kuntalain mukaisesti.ovat Aloiteoikeudella lisätään kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Aloitteen voi tehdä joko kaupunginhallitukselle tai asiaa hoitavalle lautakunnalle. Kukin toimielin käsittelee sen tehtäväalueella tehdyt aloitteet.

Tausta ja lainsäädäntö

Kuntalaisaloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Toimivaltaisen kunnan viranomaisen pitää ottaa aloite käsittelyyn mahdollisimman pian. Kunnan kuuluu kaikissa tapauksissa vastata aloitteen tekijälle ja ilmoittaa, mihin toimiin aloitteen johdosta on ryhdytty.

Vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Jos vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista tekee yhdessä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä, valtuuston on päätettävä viipymättä, järjestetäänkö kunnallinen kansanäänestys.

Palvelun toteuttaa

Varkauden kaupunki

Palvelusta vastaa

Varkauden kaupunki
Tekstistä vastaa: Varkauden kaupunki
Päivitetty: 23.11.2021