suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Ulvilan kaupunki

Kuntalaisaloite

  • Palvelu
  • Ulvila
  • Julkinen palvelu

Mikäli Sinulla on Ulvilan kaupungille asiaa, jonka haluat käsiteltävän kuten viralliset asiakirjat, kaupungin kotisivujen asiointilomakkeella voit kirjoittaa viestisi. Se kirjataan saapuneeksi ja toimitetaan asianomaiselle viranomaiselle käsittelyyn ja saat kirjauksen jälkeen palautteen kirjaamosta, josta mainitulla diaarinumerolla voit tiedustella asiasi käsittelyn etenemistä.

Kuntalain mukaan v ...

Toimi näin

Toimita aloite kuntaan sähköisesti tai paperilla.

Kuntalaisaloitteen voi tehdä kirjallisesti asiointilomakkeella, toimittamalla aloite Kaupungintalon kirjaamoon tai oikeusministeriön Kuntalaisaloite.fi palvelun kautta.

Kenelle ja millä ehdoin

Kunnan asukkaalla, kunnassa kiinteää omaisuutta omistavalla tai hallitsevalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita asioissa, jotka koskevat kunnan toimintaa. Lisäksi kunnan palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.

Yhteisöllä ja säätiöllä tarkoitetaan tahoja, jolla on kunnassa omistusta tai yhteys palveluun. Tällainen yhteisö tai säätiö voi olla paikallinen, alueellinen tai valtakunnallinen.

Tausta ja lainsäädäntö

Kuntalaisaloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Toimivaltaisen kunnan viranomaisen pitää ottaa aloite käsittelyyn mahdollisimman pian. Kunnan kuuluu kaikissa tapauksissa vastata aloitteen tekijälle ja ilmoittaa, mihin toimiin aloitteen johdosta on ryhdytty.

Vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista voi tehdä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä. Jos vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista tekee yhdessä aloitteen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä, valtuuston on päätettävä viipymättä, järjestetäänkö kunnallinen kansanäänestys.

Palvelun toteuttaa

Ulvilan kaupunki

Palvelusta vastaa

Ulvilan kaupunki
Tekstistä vastaa: Ulvilan kaupunki
Päivitetty: 7.1.2021