suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Puumalan kunta

Kunnallinen perhepäivähoito

  • Palvelu
  • Puumala
  • Julkinen palvelu

Puumalassa on yksi kunnallinen perhepäivähoitaja, hän toimii Hurissalon alueella.

Perhepäivähoidon toiminta perustuu valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja paikalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan.

Jokaiselle lapselle laaditaan oma varhaiskasvatussuunnitelma yhteistyössä huoltajien kanssa ja se päivitetään vähintään kerran vuodessa.

Toimi näin

Hae perhepäivähoitopaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen hoidossa aloittamista.

Perhepäivähoitopaikkaa haetaan hakemuksella.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voida muuten järjestää.

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei vielä ole oppivelvollinen.

Palvelu on maksullinen.

Maksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoitopäivien pituus.

Tausta ja lainsäädäntö

Voit hakea lapsellesi hoivapaikkaa päiväkotien ohella kunnallisesta perhepäivähoidosta. Perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta. Perhe ja hoitaja sopivat, miten hoitajan noin kahdeksan tunnin päivittäinen työaika ajoittuu.

Kunnallisella perhepäivähoitajalla saa olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa eri-ikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen tai koululainen. Perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset lasketaan mukaan. Hoitaja valmistaa lapsille ruoan, ja lapset voivat osallistua kodin pieniin työtehtäviin. Jokaiselle lapselle laaditaan perhepäivähoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.

Kunta voi rajoittaa varhaiskasvatuksessa olevan lapsen hoitoajan 20 tuntiin viikossa, jos lapsen toinen vanhempi on työttömyyden takia kotona.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaPuumalan kunta
Palvelusta vastaaPuumalan kunta
Alue Puumala
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Puumalan kunta
Päivitetty: 2.10.2019