suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Punkalaitumen kunta

Kunnallinen perhepäivähoito

  • Palvelu
  • Punkalaidun
  • Julkinen palvelu

Punkalaitumella on viisi omassa kodissa työskentelevää kunnallista perhepäivähoitajaa, jotka sijaitsevat eri puolilla kuntaa.

Perhepäivähoitajalla voi olla hoidossa enintään neljä alle kouluikäistä lasta. Lisäksi ryhmässä voi osapäivähoidossa olla yksi esiopetusta tai koulua käyvä lapsi.

Perhepäivähoidon toiminta perustuu valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja paikallisee ...

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen hoidossa aloittamista.

Punkalaitumella päivähoitopaikat tulevat seuraavaksi toimikaudeksi hakuun maalis-huhtikuussa. Voit hakea päivähoitopaikkaa myös ympäri vuoden.

Jos hoitotarpeen alkamisajankohta ei ole ennakoitavissa yllättävän työllistymisen, opiskelun tai koulutuksen vuoksi, hae hoitopaikkaa niin pian kuin mahdollista. Toimita hakemus kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Päivähoitoa haetaan ensisijaisesti sähköisesti asiointipalvelun kautta.

Mikäli sinulla on kysyttävää päivähoitoon hakemisesta tai on tarvetta muuttaa palvelutarvetta (hoitopäivien määrän muutos), ota yhteyttä varhaiskasvatusjohtajaan. Päivittäisistä hoitomuutoksista voit sopia hoitajan kanssa.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Punkalaitumen kunta tarjoaa varhaiskasvatusta kaikille päivähoito-oikeuden piirissä oleville lapsille. Päivähoito-oikeus alkaa vanhampainrahakauden päätyttyä ja jatkuu siihen asti kunnes lapsi siirtyy perusopetukseen.

Tausta ja lainsäädäntö

Voit hakea lapsellesi varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella perhepäivähoidosta. Perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta.

Perhepäivähoitajalla saa olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa alle kouluikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen tai koululainen. Perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset lasketaan mukaan. Jokaiselle lapselle laaditaan perhepäivähoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.

Palvelun toteuttaa

Punkalaitumen kunta

Palvelusta vastaa

Punkalaitumen kunta
Tekstistä vastaa: Punkalaitumen kunta
Päivitetty: 6.5.2022