suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Laihian kunta

Kunnallinen perhepäivähoito

  • Palvelu
  • Laihia
  • Julkinen palvelu

Perhepäivähoitaja on kunnan työntekijä, joka työskentelee omassa kodissaan. Hän on yleensä suorittanut perhepäivähoitajakurssin, perhepäivähoitajan ammattitutkinnon tai muun hoito- ja kasvatusalan tutkinnon.

Laihialla perhepäivähoidon tilanne on hyvä ja perheet hakiessaan perhepäivähoitopaikkaa yleensä saavat sen.

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen hoidossa aloittamista.

Päivähoitolain mukaan hoitopaikkaa haetaan 4 kk ennen hoidon tarvetta. Akuuteissa päivähoitotarpeissa ota yhteyttä varhaiskasvatuspalveluihin välittömästi. Lisätietoja perhepäivähoidosta saat perhepäivähoidon ohjaajalta.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Tausta ja lainsäädäntö

Voit hakea lapsellesi varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella perhepäivähoidosta. Perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta.

Perhepäivähoitajalla saa olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa alle kouluikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen tai koululainen. Perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset lasketaan mukaan. Jokaiselle lapselle laaditaan perhepäivähoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.

Palvelun toteuttaa

Laihian kunta

Palvelusta vastaa

Laihian kunta
Tekstistä vastaa: Laihian kunta
Päivitetty: 20.2.2024