suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Urjalan kunta

Kunnallinen päiväkotihoito

  • Palvelu
  • Urjala
  • Julkinen palvelu

Varhaiskasvatus on varhaiskasvatuslakiin ja Valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan perustuvaa suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatusta, opetusta ja hoitoa. Urjalan kunnan sivistystoimen alla toimiva varhaiskasvatuspalvelu toteutetaan päiväkodissa, perhepäivähoidossa ja esiopetuksessa. Myös kotihoidon tuki kuuluu varhaiskasvatuspalveluihin.

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen päivähoidossa aloittamista.

Päiväkoti- ja perhepäivähoitopaikkaa voi hakea ympäri vuoden. Lain mukaan päivähoitohakemus on tehtävä viimeistään 4 kk ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Mikäli hoidontarve johtuu äkillisestä työllistymisestä tai opiskelupaikan saannista, on paikkaa haettava niin pian kuin mahdollista. Tällöin kunnalla on kaksi viikkoa aikaa paikan järjestämiseen hakemuksen jättöpäivästä laskettuna. Elokuussa vapautuvien päivähoitopaikkojen hakuaika on keväällä. Ilmoitus hoitopaikosta ja hakuajoista julkaistaan kunnan ilmoitustaululla, Urjalan Sanomissa ja internetissä. Päätös elokuussa alkavasta päivähoidosta tehdään kesäkuussa. Päivähoitopaikkaa haetaan sähköisellä hakemuksella. Jos hakijalla ei ole mahdollisuutta käyttää sähköistä hakemusta, voi hakemuksen tulostaa tai noutaa päivähoitotoimistosta tai päiväkodista, mihin sen voi myös palauttaa. Mikäli päivähoidon tarve on kiireellinen, ottakaa lisäksi yhteyttä sähköpostilla tai puhelimitse päiväkodin johtajaan tai päivähoidon ohjaajaan. Hoitopaikasta voi esittää toiveita ja ne täytetään, jos mahdollista. Viime kädessä paikan päättää päivähoidon järjestäjä olosuhteiden ja niiden sääntöjen mukaan, mitä laki päivähoitopaikkojen ryhmäkoosta määrää. Lapsen kehityksen ja toiminnan luonteen vuoksi on suositeltavaa, että alle 3-vuotiaita haetaan ensisijaisesti perhepäivähoitoon ja 4-5-vuotiaita päiväkotiin. Epäsäännöllistä hoitoa tai vuorohoitoa tarvitsevien lasten hoito järjestetään päiväkodissa. Hakemuksen liitteeksi tulee toimittaa mahdolliset asiantuntijalausunnot lapsen erityishoidon tai -kasvatuksen tarpeesta. Perheen tulotiedot toimitetaan päivähoitotoimistoon viimeistään sinä kuukautena kun päivähoito alkaa.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Tausta ja lainsäädäntö

Varhaiskasvatuksen yhtenä toimintamuotona on päiväkotitoiminta, jota järjestetään päiväkodissa.

Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hänen hyvinvointiaan. Jokaiselle lapselle laaditaan päiväkodissa varhaiskasvatussuunnitelma.

Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä.

Palvelun toteuttaa

Urjalan kunta

Palvelusta vastaa

Urjalan kunta
Tekstistä vastaa: Urjalan kunta
Päivitetty: 29.8.2023