suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Merikarvian kunta

Kunnallinen päiväkotihoito

  • Palvelu
  • Merikarvia
  • Julkinen palvelu

Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä. Varhaiskasvatus on maksullista.

1.8.2016 alkaen siirryttiin tuntiperusteisen varhaiskasvatuksen järjestämiseen. Vanhemmat varaavat varhaiskasvatusta tuntien mukaan, siten, että subjektiivinen oikeus on korkeintaan 20 h/vko, jolloin asiakasmaksun suuruus on 60 % täydestä kuukausimaksusta. Kuntamme on määritellyt yli 20 tunnin ...

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen päivähoidossa aloittamista.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Tausta ja lainsäädäntö

Varhaiskasvatuksen yhtenä toimintamuotona on päiväkotitoiminta, jota järjestetään päiväkodissa.

Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hänen hyvinvointiaan. Jokaiselle lapselle laaditaan päiväkodissa varhaiskasvatussuunnitelma.

Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä.

Palvelun toteuttaa

Merikarvian kunta

Palvelusta vastaa

Merikarvian kunta
Tekstistä vastaa: Merikarvian kunta
Päivitetty: 11.1.2021