suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kokemäen kaupunki

Kunnallinen päiväkotihoito

  • Palvelu
  • Kokemäki
  • Julkinen palvelu

Kokemäen varhaiskasvatuksen tavoitteena on luoda lämmin, rauhallinen, turvallinen ja lapsia kiinnostava kasvu- ja oppimisympäristö, jossa on tilaa leikille. Hyvä hoitosuhde onnistuu vanhempien ja henkilökunnan yhteistyönä.

Kokemäellä on kolme päiväkotia: Kauvatsan, Peipohjan ja Tulkkilan päiväkodit.

Toimi näin

Hae päiväkotipaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen päivähoidossa aloittamista.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voida muuten järjestää.

Palvelu on maksullinen.

Maksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoitopäivien pituus.

Tausta ja lainsäädäntö

Alle 7-vuotias lapsesi voivat saada päiväkotihoitoa kunnan järjestämänä. Käytännössä päiväkotihoitoa järjestävät kunnat yksin tai yhdessä, yksityiset toimijat, järjestöt ja muut yhteisöt, joilta kunta ostaa palvelun.

Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää tämän hyvinvointia. Jokaiselle lapselle laaditaan päiväkotihoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.

Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKokemäen kaupunki
Palvelusta vastaaKokemäen kaupunki
Alue Kokemäki
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Kokemäen kaupunki
Päivitetty: 7.10.2019