suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Jämijärven kunta

Varhaiskasvatus kunnallisessa päiväkodissa

  • Palvelu
  • Jämijärvi
  • Julkinen palvelu

Jämijärven kunnassa tarjoaa kunnallista päiväkotihoitoa Pääskyn päiväkoti. Pääskyn päiväkoti on 24- paikkainen päiväkoti. Lapset ovat iältään 1-5 vuotta. Päiväkodin toinen osasto sijaitsee sateliittinä Tykkööllä ja siellä on esikoulun lisäksi esikoululaisten aamu- ja iltapäivähoito.

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen päivähoidossa aloittamista.

Lisätietoja antaa varhaiskasvatusjohtaja.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Palvelun piiriin kuuluvat jämijärveläiset lapsiperheet, jotka tarvitsevat päivähoitoa alle kouluikäisille lapsille.

Tausta ja lainsäädäntö

Varhaiskasvatuksen yhtenä toimintamuotona on päiväkotitoiminta, jota järjestetään päiväkodissa.

Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hänen hyvinvointiaan. Jokaiselle lapselle laaditaan päiväkodissa varhaiskasvatussuunnitelma.

Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä.

Palvelun toteuttaa

Jämijärven kunta

Palvelusta vastaa

Jämijärven kunta
Tekstistä vastaa: Jämijärven kunta
Päivitetty: 1.6.2021