suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Petäjäveden kunta

Kulttuuritoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Petäjävesi
  • Julkinen palvelu

Petäjäveden kunta myöntää vuosittain kulttuuritoimintaan avustuksia hakemuksien perusteella. Avustukset ovat julkisessa haussa yleensä huhti-toukouun aikana. Hausta ilmoitetaan kunnan verkkosivuilla ja Petäjävesi-lehdessä. Päätökset avustuksista tekee lautakunta. Kulttuuriavustusten lisäksi on mahdollista hakea myös yhteistoiminta-avustusta, jota voi hakea pitkin vuotta. Yhteistoiminta-avustuspäät ...

Toimi näin

Kulttuuriavustuksia voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella tai kunnan verkkosivuilta ja kunnan yhteispalvelupisteestä saatavalla lomakkeella (järjestöt) hakuajan aikana. Hakuaika on yleensä keväällä ja siitä ilmoitetaan kunnan verkkosivuilla ja Petäjävesi-lehdessä. Yhteistoiminta-avustuksia voi hakea vapaamuotoisella avustuksella pitkin vuotta. Hakemukset tulee toimittaa kunnan kirjaamoon.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustuksia myönnetään sekä säännölliseen toimintaan että tapahtumien järjestämiseen.

Avustuksia voivat hakea järjestöt, yhdistykset, vapaat toimintaryhmät, yhteisöt ja yksittäiset kuntalaiset. Yrityksille avustuksia ei myönnetä.

Tausta ja lainsäädäntö

Yhdistykset, säätiöt, laitokset, yksittäiset kansalaiset ja muut kunnassa toimivat yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta. Kunnan tehtävänä on tukea kulttuuritoimintaa kunnassa.

Kunnat voivat avustaa teatteri-, tanssi- ja sirkustoimintaa sekä museo- ja musiikkitoimintaa kunnassa eri tavoin.

Palvelun toteuttaa

Petäjäveden kunta

Palvelusta vastaa

Petäjäveden kunta
Tekstistä vastaa: Petäjäveden kunta
Päivitetty: 1.12.2023