suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuusamon kaupunki

Kulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Kuusamo
  • Julkinen palvelu

Avustusta myönnetään paikallista kulttuuritoimintaa harjoittavalle kuusamolaiselle ykistyiselle henkilölle, työryhmille sekä rekisteröidyille yhdistyksille. Toiminta-avustusta myönnetään kulttuuritoimintaa harjoittaville rekisteröidyille yhdistyksille. Kohdeavustuksia voivat hakea yhdistykset, työryhmät ja yksityiset henkilöt.

Toimi näin

Hakemuskaavakkeita ja -ohjeita on saatavana Kuusamotalosta, Liikuntakeskuksesta, Nuortentalo Winssiltä sekä sivistystoimistosta (kaupungintalon 3 krs.). Avustusohjeita ja -lomakkeita voi tulostaa myös internetsivuilta www.kuusamo.fi. Hakemukset on toimitettava määräaikaan mennessä edellä mainittuihin toimipisteisiin tai osoitteella Kuusamon kaupunki, Kasvatus- ja sivistyslautakunta, PL 9, 93601 KUUSAMO. Hakuaika päättyy 31.3. klo 15.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustuksia myönnetään sekä säännölliseen toimintaan että tapahtumien järjestämiseen.

Avustusta myönnetään paikallista kulttuuritoimintaa harjoittavalle kuusamolaiselle ykistyiselle henkilölle, työryhmille sekä rekisteröidyille yhdistyksille.

Tausta ja lainsäädäntö

Yhdistykset, säätiöt, laitokset, yksittäiset kansalaiset ja muut kunnassa toimivat yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta. Kunnan tehtävänä on tukea kulttuuritoimintaa kunnassa.

Kunnat voivat avustaa teatteri-, tanssi- ja sirkustoimintaa sekä museo- ja musiikkitoimintaa kunnassa eri tavoin.

Palvelun toteuttaa

Kuusamon kaupunki

Palvelusta vastaa

Kuusamon kaupunki
Tekstistä vastaa: Kuusamon kaupunki
Päivitetty: 2.1.2023