suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Karkkilan kaupunki

Vapaa-aikatoime kohdeavustukset

  • Palvelu
  • Karkkila
  • Julkinen palvelu

Avustusten tarkoitus on tukea sellaista ennaltaehkäisevää toimintaa, joka vaikuttaa kaupunkilaisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Vapaa-aikalautakunta myöntää määrärahojen puitteissa avustuksia avustussäännön mukaisesti. Avustuksia voivat hakea kaikki yhdistykset, jotka ovat toimineet vähintään yhden kalenterivuoden ennen avustuksen hakua, ja jotka ovat rekisteröityjä tai todistettavasti jättä ...

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Avustuksia myönnetään sekä säännölliseen toimintaan että tapahtumien järjestämiseen.

Tarkemmat tiedot kulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuista ja avustuksista löytyvät kaupungin kotisivuilta.

Tausta ja lainsäädäntö

Yhdistykset, säätiöt, laitokset, yksittäiset kansalaiset ja muut kunnassa toimivat yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta. Kunnan tehtävänä on tukea kulttuuritoimintaa kunnassa.

Kunnat voivat avustaa teatteri-, tanssi- ja sirkustoimintaa sekä museo- ja musiikkitoimintaa kunnassa eri tavoin.

Palvelun toteuttaa

Karkkilan kaupunki

Palvelusta vastaa

Karkkilan kaupunki
Tekstistä vastaa: Karkkilan kaupunki
Päivitetty: 1.2.2023