suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Askolan kunta

Kulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Palvelu
  • Askola
  • Julkinen palvelu

Yhdistykset, säätiöt, laitokset ja muut kunnassa toimivat yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta ja valtiolta. Kunnan tehtävänä on tukea kulttuuritoimintaa kunnassa.

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Avustuksia myönnetään sekä säännölliseen toimintaan että tapahtumien järjestämiseen.

Yleis- ja kohdeavustuksia voivat hakea Askolassa toimivat seurat ja yhdistykset. Avustusten jakamisessa noudatettavat periaatteet voi tarkistaa sivistyslautakunta 15.3.2016 § 10. Hakemukset osoitetaan sivistyslautakunnalle. Hakemukset osoitteella Askolan kunta, sivistyslautakunta, Askolantie 30, 07500 Askola. Kuoreen tunnus ”Avustukset”.

Muut avustukset yhdistyksille, järjestöille (mm. kyläyhdistykset, veteraanijärjestöt). Hakemukset tulee toimittaa Askolan kunta/ Kunnanhallitus, Askolantie 30, 07500 Askola, kuoreen tunnus ”avustukset”. Avustusten jakamisessa noudatettavat periaatteet kunnanhallitus 13.2.2013 § 44.

Tausta ja lainsäädäntö

Yhdistykset, säätiöt, laitokset, yksittäiset kansalaiset ja muut kunnassa toimivat yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia kunnalta. Kunnan tehtävänä on tukea kulttuuritoimintaa kunnassa.

Kunnat voivat avustaa teatteri-, tanssi- ja sirkustoimintaa sekä museo- ja musiikkitoimintaa kunnassa eri tavoin.

Palvelun toteuttaa

Askolan kunta

Palvelusta vastaa

Askolan kunta
Tekstistä vastaa: Askolan kunta
Päivitetty: 28.9.2023