suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Suomussalmen kunta

Kulttuuriavustukset

  • Palvelu
  • Suomussalmi
  • Julkinen palvelu

Suomussalmen kunnan kulttuurin kohdeavustuksilla tuetaan kuntalaisten itse järjestämää kulttuuri- ja taidetarjontaa. Sivistyslautakunta myöntää kulttuurin kohdeavustukset kerran vuodessa kulttuuritoiminnan harjoittamiseen, esimerkiksi erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Kohdeavustukset myönnetään pääsääntöisesti avustuksen myöntämisvuonna tapahtuvaan toimintaan. Avustusta ei myönnetä, mikäli jo ...

Toimi näin

Kulttuurin kohdeavustukset tulevat haettaviksi kerran vuodessa, helmi-maaliskuun aikoihin. Haun avautumisesta tiedotetaan paikallislehdessä ja kunnan verkkosivuilla. Hakijaa pyydetään perehtymään kohdeavustussääntöihin ennen hakemuksen tekoa. Avustusta saaneista hankkeista on tehtävä selvitys kalenterivuoden loppuun mennessä.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustuksen myöntämisen yleisenä edellytyksenä on, että avustusta voidaan pitää sen käyttötarkoituksen toteuttamisen kannalta tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Avustusta voivat saada suomussalmelaiset yksityishenkilöt ja Suomussalmelle rekisteröidyt yhdistykset. Avustusta voidaan myöntää myös ulkopaikkakuntalaisille toimijoille, mikäli avustuksella tuettava toiminta kohdistuu Suomussalmelle, tai siitä on muuta merkittävää hyötyä kunnalle.

Palvelun toteuttaa

Suomussalmen kunta

Palvelusta vastaa

Suomussalmen kunta
Tekstistä vastaa: Suomussalmen kunta
Päivitetty: 15.12.2023