suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Laihian kunta

Kouluruokailu

  • Palvelu
  • Laihia
  • Julkinen palvelu

Kouluruokailu on oppilaille tärkeä osa koulupäivää. Oppilaita kannustetaan osallistumaan kouluruokailun ja etenkin ruokailuhetkien suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Opettajat huolehtivat ruokailun yhteydessä annettavasta ohjauksesta ja kasvatuksesta yhdessä koulun muiden aikuisten kanssa. Kouluruokailun tavoitteista ja järjestämisestä keskustellaan kotien kanssa ja yhdessä tuetaan oppi ...

Toimi näin

Mikäli oppilaalla on yksilöllisiä ravitsemukseen sekä terveyden tai sairauden hoitoon liittyviä tarpeita, tulee oppilaan, huoltajan, ruokailusta vastaavan henkilöstön ja kouluterveydenhuollon sopia yhdessä ruokailuun liittyvistä tukitoimista ja seurannasta.

Tausta ja lainsäädäntö

Niin osa-aikaisessa kuin kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa olevat lapset ovat oikeutettuja ruokailuun ja tarvittaviin välipaloihin, joista vanhemmat maksavat kuukausittaisissa varhaiskasvatusmaksuissaan. Esi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja kunnan tarjoamaan maksuttomaan kouluateriaan koulupäivinä. Lukiolaiset, ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat ja kansanopistossa opiskelevat oppivelvolliset ovat oikeutettuja ateriaan vähintään niinä päivinä, joina opetus tapahtuu koulussa.

Päiväkoti- ja kouluruokailun järjestämisessä otetaan huomioon pienten lasten, koululaisten ja opiskelijoiden allergiat ja muut sairaudet, eettiset valinnat ja uskonnon erityispiirteet.

Palvelun toteuttaa

Laihian kunta

Palvelusta vastaa

Laihian kunta
Tekstistä vastaa: Laihian kunta
Päivitetty: 27.2.2024