suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Mikkelin kaupunki

Koululaisten iltapäivätoiminta

  • Palvelu
  • Mikkeli
  • Julkinen palvelu

Iltapäivätoiminnan tarkoituksena on antaa lapsille mahdollisuus viettää monipuolista ja turvallista iltapäivää turvallisen aikuisen ja ohjatun toiminnan parissa. Iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1.–2. luokan oppilaille, etusijalla ovat ensimmäisen luokan oppilaat sekä erityisen tuen piirissä olevat oppilaat. Toimintaa on päivittäin koulun päättymisestä alkaen klo 16.30 saakka.

Iltapäivätoiminnas ...

Toimi näin

Tulevan 1. luokkalaisen huoltajat voivat hakea lapselleen iltapäivätoimintapaikkaa samalla kun he ilmoittavat lapsensa kouluun Wilman kautta. Tällöin ei voi eikä tarvitse merkitä hoidon tarvetta, vaan sitä kysytään myöhemmin keväällä kotiin lähetettävällä esitietolomakkeella.

Tulevan 1. luokkalaisen huoltajat voivat hakea lapselleen iltapäivätoimintapaikkaa, myös kouluun ilmoittautumiskirjeen mukana tulleella paperisella hakulomakkeella. Hakulomakkeen voi palauttaa lapsen tulevaan kouluun tai Mikkelin kaupungin perusopetuspalveluihin.

2. luokkalaisten huoltajat hakevat iltapäivätoimintapaikkaa nettisivuilta löytyvällä iltapäivätoiminnan hakulomakkeella, joka palautetaan Mikkelin kaupungin perusopetuspalveluihin.

Tällä hetkellä iltapäivätoiminnassa oleville 1. luokkalaisille jaetaan toukokuussa reppujakeluna ns. jatkohakemukset seuraavan lukuvuoden iltapäivätoimintaan. Jatkohakemukset palautetaan iltapäivätoiminnanohjaajille.

Ilmoittautumiset ovat sitovia. Järjestöt lähettävät helmi-maaliskuussa jokaiselle iltapäivätoimintaan hakeneelle esitietolomakkeen, jolla huoltajat antavat luottamuksellisia tietoja lapsestaan sekä valitsevat iltapäivätoiminnan tarpeen. Palauttamalla esitietolomakkeen huoltajat varmistavat iltapäivätoimintahakemuksen voimassaolon; pelkkä tammikuussa tehty ilmoittautuminen ei riitä. Mikkelin kaupungin perusopetuspalveluissa tehdään jokaisesta iltapäivätoimintaan valittavasta lapsesta ottopäätös, joka toimitetaan huoltajille huhtikuun loppuun mennessä.

Kenelle ja millä ehdoin

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1.–2. luokan oppilaille niin, että etusijalla ovat ensimmäisen luokan oppilaat.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7:n ja 17:n välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen.

Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa.

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestävät kunta ja hyvinvointialue yhdyspintayhteistyönä.

Palvelusta vastaa

Mikkelin kaupunki
Tekstistä vastaa: Mikkelin kaupunki
Päivitetty: 2.11.2022