suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Ruokolahden kunta

Koulukuljetus

  • Palvelu
  • Ruokolahti
  • Julkinen palvelu

Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai jos se muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen. Ruokolahdella luokkien 1-2 oppilailla on oikeus koulukuljetukseen myös, jos koulumatka on yli 3 km ja luokkien 3-4 oppilailla, jos koulumatka on y ...

Toimi näin

Ruokolahden koululaiset saavat kyydit ympäri Ruokolahtea aamulla kello yhdeksäksi sekä koulun jälkeen yhdeltä, kahdelta tai kolmelta. Oppilaille saattaa tulla koulupäivän päätteeksi odotustunti, jos koulu päättyy klo 14. Odotustunnilla oppilas saa välipalan ja on koulunkäynnin ohjaajan valvonnassa tai voi osallistua kerhotoimintaan. Koulukuljetukset järjestetään linja-autoilla tai takseilla. Kouluvuoden alussa oppilaat saavat bussikortit koulusta, ja kouluvuoden päättyessä kortit palautetaan.

Lisätietoja koulukuljetuksista voi tiedustella koulun apulaisrehtorilta.

Kenelle ja millä ehdoin

Esi- ja perusopetuksen kuljetuksia koskevat säännöt ja periaatteet 1.8.2018 alkaen on hyväksytty hyvinvointipalvelujen lautakunnassa.

Tausta ja lainsäädäntö

Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka

  • on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai
  • muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.

Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.

Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on vanhemmille myönnettävä avustus oppilaan kuljettamista ja saattamista varten.

Oppivelvollisuuttaan suorittavilla toisen asteen opiskelijoilla on oikeus maksuttomiin koulumatkoihin, jos

  • koulumatka on vähintään seitsemän kilometriä yhteen suuntaan ja
  • koulumatkaan käytetään joukkoliikennettä.

Jos joukkoliikennettä ei ole mahdollista käyttää, tulee opiskelijan itse järjestää kulkeminen oppilaitokseen ja hänelle maksetaan siitä rahallinen korvaus.

Palvelusta vastaa

Ruokolahden kunta
Tekstistä vastaa: Ruokolahden kunta
Päivitetty: 31.7.2023