suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Limingan kunta

Koulukuljetus

  • Palvelu
  • Liminka
  • Julkinen palvelu

Koulukuljetuksista päätetään perusopetuslain ja seuraavien Limingan sivistys- ja hyvinvointilautakunnan tekemien koulukuljetusperiaatteiden mukaisesti. Maksuton koulukuljetus järjestetään:

  1. 1.- 2. luokan oppilaille ja esikoululaisille, joiden koulumatka on yli 3 kilometriä
  2. 3. - 9. luokan oppilaille, joiden koulumatka on yli 5 kilometriä
  3. Oppilaalle, jolla on erityisen tuen päätös, kou ...

Toimi näin

Ota yhteyttä oman koulusi rehtoriin.

Tausta ja lainsäädäntö

Esi- ja perusopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen, jos koulumatka

  • on yli viisi kilometriä yhteen suuntaan tai
  • muutoin on oppilaan ikään tai olosuhteisiin nähden liian vaikea, rasittava tai vaarallinen.

Päivittäinen edestakainen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia, 13 vuotta täyttäneillä kolme tuntia.

Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on vanhemmille myönnettävä avustus oppilaan kuljettamista ja saattamista varten.

Oppivelvollisuuttaan suorittavilla toisen asteen opiskelijoilla on oikeus maksuttomiin koulumatkoihin, jos

  • koulumatka on vähintään seitsemän kilometriä yhteen suuntaan ja
  • koulumatkaan käytetään joukkoliikennettä.

Jos joukkoliikennettä ei ole mahdollista käyttää, tulee opiskelijan itse järjestää kulkeminen oppilaitokseen ja hänelle maksetaan siitä rahallinen korvaus.

Palvelusta vastaa

Limingan kunta
Tekstistä vastaa: Limingan kunta
Päivitetty: 21.6.2023