suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kiuruveden kaupunki

Koulu- ja päiväkotiruokailu

  • Palvelu
  • Kiuruvesi
  • Julkinen palvelu

Kiuruvedellä kouluruokalistat laaditaan kahdeksan viikon jaksoissa. Kouluruoassa suositaan luomu- ja lähiraaka-aineita, minkä lisäksi paikallinen ruokakulttuuri otetaan huomioon esimerkiksi perinneruokien muodossa.

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Niin osa-aikaisessa kuin kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa olevat lapset ovat oikeutettuja ruokailuun ja tarvittaviin välipaloihin, joista vanhemmat maksavat kuukausittaisissa varhaiskasvatusmaksuissaan. Esi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja kunnan tarjoamaan maksuttomaan kouluateriaan koulupäivinä. Lukiolaiset, ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat ja kansanopistossa opiskelevat oppivelvolliset ovat oikeutettuja ateriaan vähintään niinä päivinä, joina opetus tapahtuu koulussa.

Päiväkoti- ja kouluruokailun järjestämisessä otetaan huomioon pienten lasten, koululaisten ja opiskelijoiden allergiat ja muut sairaudet, eettiset valinnat ja uskonnon erityispiirteet.

Palvelun toteuttaa

Kiuruveden kaupunki

Palvelusta vastaa

Kiuruveden kaupunki
Tekstistä vastaa: Kiuruveden kaupunki
Päivitetty: 28.1.2022