suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kymenlaakson hyvinvointialue

Kotikuntoutus

  • Palvelu
  • 6 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Kotikuntoutus on tukenasi, jos tarvitset tukea omassa kodissa pärjäämiseen esimerkiksi sairauden tai leikkauksen jälkeen. Toiminnan tarkoituksena on tukea asiakkaita kotona pärjäämisessä, kun uhkana on toimintakyvyn lasku tai toimintakyky on jo heikentynyt.

Kotikuntoutuksen tavoite on:

  • toteuttaa asiakkaan kotiutus oikea-aikaisesti ja turvallisesti mahdollisimman varhaisessa toipilasvaiheessa ...

Toimi näin

Jos koet, että tarvitset tai omaisesi tarvitsee kotikuntoutuksen palveluja voit ottaa itse yhteyttä oman alueesi kotikuntoutukseen tilanteen arvioimiseksi.

Kotikuntoutuksen asiakkaasi voi tulla myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen ohjaamana, esim. sairaalan osastolta, kotihoidosta tai omaishoidon kautta.

Kotikuntoutukseen ei tarvitse lähetettä.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on tarkoitettu henkilöille, joiden toimintakyky on alentunut tai on vaarassa alentua.

Kotikuntoutusta voi saada elämäntilanteessa jossa,

  • sinulla on huoli omasta tai läheisen liikkumiskyvystä (esimerkiksi vaikeus nousta tuolilta tai kulkea portaissa)
  • arjen askareet tuottavat haasteita (esimerkiksi ruuan laitto, peseytyminen, pukeutuminen)
  • olet ollut leikkauksessa tai pitkään sairaana ja toimintakykysi on tämän vuoksi alentunut

Palvelu edellyttää asiakkaalta motivaatiota kuntoutumiseen ja sitoutumista yhteisesti määriteltyihin kuntoutustavoitteisiin.

Palvelun toteuttaa

Kymenlaakson hyvinvointialue

Palvelusta vastaa

Kymenlaakson hyvinvointialue
Tekstistä vastaa: Kymenlaakson hyvinvointialue
Päivitetty: 18.1.2024