suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Euran kunta

Kehitysvammaisten työtoiminta

  • Palvelu
  • Eura
  • Julkinen palvelu

Kehitysvammaisten työtoiminnan tavoitteena on toimintakykysi ylläpitäminen ja sen edistäminen. Tarkoituksena on myös tukea ja edistää selviytymistäsi ja osallistumistasi yhdenvertaisena jäsenenä yhteiskunnassa.

Toimintakeskuksen toiminta on monipuolista ja mielekästä. Tarjolla on erilaisia luovia toimintoja, kuten kädentöitä, musiikkia, ulkoilua, leivontaa ja alihankintatöitä. Toimintaa löytyy myös toimintakeskuksen sisäisistä tehtävistä, esimerkiksi keittiöstä, puhtaanapidosta ja kiinteistöhuollosta. Toimintakeskuksesta tehdään lisäksi erilaisia ja eri tahoille suuntautuvia retkiä.

Kehitysvammaisille on tarjolla myös avotyötoiminta eli työtoimintaa, jota järjestetään toimintakeskuksen ulkopuolella tavallisilla työpaikoilla. Henkilöt sijoitetaan erilaisiin avustaviin tehtäviin esimerkiksi keittiö- ja siivousalalle, kauppoihin ja kiinteistönhuoltoon.

Toiminnasta sinulle maksetaan työosuusrahaa.

Työtoiminnan toimipisteitä Euran kunnan alueella ovat Euran Kuntonummi, Kiukaisten toimintakeskus Päivätuuli sekä Euran Kotipiirin olohuone.

Toimi näin

Kehitysvammaisten työtoimintaan haet sosiaalityöntekijän kautta. Ota yhteyttä puhelimitse vammaispalveluiden sosiaalityöntekijään.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Euralaisille toiminta on maksutonta. Ruokailu on maksullista.

Euran kunnan ulkopuolisille käyttäjille on maksullista, laskutetaan kuukausittain kotikunnasta.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaEuran kunta
Palvelusta vastaaEuran kunta
Alue Eura
Palvelun kieletsuomi, englanti
Tekstistä vastaa: Euran kunta
Päivitetty: 3.8.2021