suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Rovaniemen kaupunki

Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalvelut

  • Palvelu
  • Rovaniemi
  • Julkinen palvelu

Kehitysvammaisten asumispalvelut järjestetään erityisryhmien asumispalveluijen kautta. Palvelua järjestetään sekä kehitysvammaisten erityishuoltolain että vammaispalvelulain nojalla. Kehitysvammaisten asumispalvelumuotoja on eri sisältöisiä, riippuen asiakkaiden tuen tarpeesta.

Tuettu asuminen:

Tuetussa asumisessa asuva henkilö saa palvelutarpeen arvioinnin mukaista tukea ja ohjausta kyetäkseen asumaan itsenäisesti omassa kodissa. Tukea ja ohjausta voidaan järjestää päiväsaikaan tarpeen mukaan. Tuettua asumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat tukea itsenäiseen asumiseen tai itsenäisempään asumiseen siirtymisessä. Tuetulla asumisella tarkoitetaan asumisen tukemista ohjauksella ja muilla sosiaalipalveluilla. Henkilö asuu omassa kodissaan (vuokra-, omistus- tai muussa vastaavassa asunnossa).

Palveluasuminen:

Kehitysvammaisten palveluasumista järjestetään henkilöille, joilla avun, tuen ja ohjauksen tarve on päivittäistä sijoittuen kuitenkin pääsääntöisesti päivä- ja ilta-aikoihin sekä viikonloppuihin. Palveluasuminen järjestetään ryhmämuotoisesti tai asuntoryhmissä, joissa henkilökunta on paikalla aamusta iltaan. Palveluasumisessa vastataan tarvittaessa tilapäisesti yöaikaan ilmenevään avuntarpeeseen.

Ympärivuorokautinen palveluasuminen

Ympärivuorokautista palveluasumista järjestetään sellaisille kehitysvammaiselle henkilöille, jotka tarvitsevat runsaasti apua, huolenpitoa, ohjausta ja tukea päivittäisessä elämässä sekä päivittäisissä toiminnoissaan kaikkina vuorokauden aikoina. Ympärivuorokautinen kehitysvammaisten palveluasuminen järjestetään aina ryhmämuotoisena tai asuntoryhmissä.

Kehitysvammaisten asumispalveluissa asiakkaat ovat aina vuokrasuhteessa asunnon/tilojen haltijaan sekä vastaavat itse asunnon kalustamisesta.

Toimi näin

Kehitysvammaisten asumispalvelujen saamiseksi otetaan yhteys erityisryhmien asumispalvelujen sosiaalityöntekijään, joka tekee palvelutarpeen arvioinnin yhdessä asiakkaan ja hänen verkostojensa kanssa. Asumispalvelujen hakemiseksi ja palvelutarpeen arvioinnin saamiseksi voidaan myös jättää kirjallinen vammaispalveluhakemus erityisryhmien asumispalveluihin. Sosiaalityöntekijä on tällöin yhteydessä hakijaan seitsemän (7) arkipäivän kuluessa siitä, kun hakemus tarvittavine liitteine on saapunut erityisryhmien asumispalveluihin palvelutarpeen arvioinnin aloittamiseksi.

Kenelle ja millä ehdoin

Kehitysvammaisten asumispalveluja järjestetään sellaisille henkilöille, joiden kehitys tai henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden tai vamman vuoksi. Palveluja voidaan järjestää kehitysvammaisten erityishuoltolain tai vammaispalvelulain nojalla.

Palvelu on maksuton.

Palvelu on asiakkaalle maksutonta. Asiakas maksaa itse vuokran, sekä muut asumiseen ja elämiseen liittyvät kulut.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaRovaniemen kaupunki
Palvelusta vastaaRovaniemen kaupunki
Alue Rovaniemi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Rovaniemen kaupunki
Päivitetty: 12.12.2019