suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Aluehallintovirasto

Kehittämisavustus kunnille maahanmuuttajien kotouttamiseen liikunnan avulla

  • Palvelu
  • Koko maa poislukien Ahvenanmaa
  • Julkinen palvelu

Kehittämisavustusta voidaan myöntää monikulttuuriseen lasten ja nuorten liikuntaan, perheliikuntaan, aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan sekä edellytysten luomiseen urheilu- ja liikuntaseurojen monikulttuuriseen liikuntaan. Erityiskohderyhmänä ovat naiset ja tytöt sekä vaikeimmin tavoitettavat maahanmuuttajaryhmät.

Avustuksilla tuetaan toimintaa, jonka tavoitteena on maahanmuuttajien osalli ...

Toimi näin

Tee hakemus aluehallinnon asiointipalvelussa.

Liitä hakemukseen seuraavat asiakirjat:

  1. hakemuslomake, erityisavustuslomake
  2. hankesuunnitelma, josta ilmenee hankkeen tavoite, sisältö ja aikataulu
  3. suunnitelma hakijatahon johdon sitoutumisesta hankkeen toteutukseen
  4. suunnitelma toimenpiteiden vakiinnuttamisesta osaksi normaalia palvelujärjestelmää
  5. kustannusarvio em. toimintasuunnitelman sisältämistä toimenpiteistä
  6. rahoitussuunnitelma toiminnasta aiheutuvien kustannusten rahoittamisesta
  7. ote kunnan talousarviosta, josta käy ilmi hankkeen omarahoitusosuus
  8. mahdollisten hankekumppaneiden sitoumukset ja yhteystiedot
  9. mahdolliset valtionavustuslain 7 § mukaiset sopimukset avustuksen käytöstä, valvonnasta ja ehdoista
  10. tiedot muista samaa tarkoitusta varten saaduista ja haetuista avustuksista
  11. muut liitteet, joihin hakija haluaa vedota
  12. luettelo hankittavista välineistä hintoineen.

Vastuu hakemuksen perille saapumisesta on lähettäjällä. Hakemus hylätään, jos se saapuu aluehallintovirastoon hakuajan päättymisen jälkeen.

Hakuaika loppuu normaalisti marras-joulukuussa. Toimita hakemus aluehallintovirastoon opetus- ja kulttuuriministeriön yksityiskohtaisissa hakuohjeissa määrättyyn aikaan mennessä. Aluehallintovirastot tekevät vuosittaiset avustuspäätökset helmikuun loppuun mennessä.

Tarkemmat hakuohjeet löydät opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilta.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustusta voivat hakea kunnat sekä rekisteröityneet yhteisöt, säätiöt ja yritykset, jotka järjestävät vastaanottokeskustoimintaa.

Hankkeelta edellytetään omarahoitusosuutta. Kohtuullisena omarahoitusosuutena ensimmäisenä hankevuonna pidetään noin 40 % hankkeen kokonaiskustannuksista. Mikäli hanke on useampivuotinen, omarahoitusosuus lisääntyy vuosi vuodelta. Avustuksen saaja todentaa omarahoitusosuuden tuloslaskelmassa tiliselvityksen yhteydessä. Omarahoitus ei voi olla laskennallista, esimerkiksi kunnan omien tilojen laskennallisia vuokria, vyörytyseriä tai talkootyötä, kun siihen ei liity kirjanpitoon kirjattavaa tuloa eikä menoa.

Valtionavustusten keskeinen periaate on, ettei samaa toimintaa tueta usean eri avustusjärjestelmän kautta. Hakija on velvollinen ilmoittamaan hakemuksessaan mahdolliset muut hakemansa ja saamansa avustukset, jotka liittyvät kyseessä olevan hakemuksen mukaiseen toimintaan.

Avustusta ei voida myöntää kaupalliseen toimintaan, rakentamiseen eikä organisaatioiden lakisääteiseksi tai normaaliksi katsottavaan perustoimintaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Aluehallintovirasto

Palvelusta vastaa

Aluehallintovirasto
Tekstistä vastaa: Aluehallintovirasto
Päivitetty: 8.9.2020