suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kokkolan kaupunki

Kaupunginhallituksen avustukset

  • Palvelu
  • Kokkola
  • Julkinen palvelu

Kaupunki tukee avustustoiminnallaan paikallista kansalaistoimintaa, järjestöjä ja kuntalaisten osallisuustoimintaa vuosittain käytössä olevan määrärahan puitteissa. Kaupungin varoista voidaan myöntää harkinnanvaraisia avustuksia yhdistysten ja yhteisöjen järjestämiin tapahtumiin ja hankkeisiin.

Toimi näin

Avustusten hakuajasta tiedotetaan kaupungin verkkosivuilla. Avustusanomusten jättöaika on maaliskuun loppuun mennessä. Hakemus on tehtävä kirjallisesti tätä tarkoitusta varten olevalle lomakkeelle. Hakulomakkeet ja tarkemmat ohjeet avustusten hakemisesta ovat kaupungin verkkosivulla. Tietoa hakemisesta ja hakulomakkeita saa myös kaupungintalon asiakaspalvelupisteestä ja aluetoimistoista.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaupunginhallitus myöntää avustuksia yleishyödyllisille yhteisöille, kuten kyläyhdistyksille ja muille yhteisöille, joiden toiminnan luonne ei kuulu sivistyslautakunnan toimialaan. Samaan tarkoitukseen voi Kokkolan kaupungilta saada avustusta tai tukea vain kaupunginhallitukselta tai yhdeltä lautakunnalta.

Palvelun toteuttaa

Kokkolan kaupunki

Palvelusta vastaa

Kokkolan kaupunki
Tekstistä vastaa: Kokkolan kaupunki
Päivitetty: 25.11.2022