suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kainuun hyvinvointialue

Kainuun TYP (Monialainen työllistymistä edistävä yhteispalvelu)

  • Palvelu
  • 8 kuntaa
  • Julkinen palvelu

TYPin palvelut on tarkoitettu, kun työttömyys on pitkittynyt tai eteneminen kohti työelämää tuntuu vaikealta. Voimme yhdessä selvittää tilannettasi ja tarvittaessa järjestää erilaisia työllistymistä tukevia palveluja. Tällaisia voivat olla esimerkiksi terveystarkastus, sosiaalinen kuntoutus ja kuntouttava työtoiminta. Myös TE-toimistolla ja Kelalla on tarjolla monenlaisia palveluja.

Palveluilla ...

Toimi näin

Ota yhteys sosiaalitoimistoon, TE-toimistoon tai Kelaan, josta sinut voidaan ohjata Kainuun TYPin asiakkaaksi.

Kenelle ja millä ehdoin

Voit päästä asiakkaaksi, jos olet:

• saanut työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 300 päivää,

• täyttänyt 25 vuotta ja ollut työttömänä yhtäjaksoisesti 12 kuukautta, tai

• alle 25-vuotias ja ollut työttömänä yhtäjaksoisesti 6 kuukautta.

Asiakkaaksi ohjautuvat TE-toimiston, sosiaalitoimiston ja Kelan asiakkaat, jotka tarvitsevat monenlaista palvelua työllistymisen tueksi ja ovat työttöminä työnhakijoina.

Tausta ja lainsäädäntö

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Valtioneuvoston asetus työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Palvelun toteuttaa

Kainuun hyvinvointialue

Palvelusta vastaa

Kainuun hyvinvointialue
Tekstistä vastaa: Kainuun hyvinvointialue
Päivitetty: 11.3.2024