suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Julkisen notaarin palvelut

  • Palvelu
  • Koko Suomi
  • Julkinen palvelu

Julkisen notaarin tehtävät ovat pääasiassa asioiden, asiakirjojen ja tiettyjen vallitsevien olosuhteiden (esim. elossalo) oikeaksi todistamista. Julkisen notaarin todistuksia tarvitaan sekä kotimaassa että ulkomaisia toimijoita varten.

Toimi näin

Palvelutyypistä riippuen palvelun antaminen voi edellyttää henkilökohtaista asiointia maistraatissa ja henkilöllisyyden todistamista (elossaolotodistus, allekirjoituksen oikeaksi todistaminen, isyyden tunnustamisen ja hyväksymisen vastaanotto), alkuperäisen asiakirjan esittämistä (jäljennöksen oikeaksi todistaminen, kompetenssitodistus, ansioluettelon todistaminen) tai toimivallan todistamista, jos sen tarkistamista ei voida tehdä viran puolesta (kompetenssitodistus).

Kenelle ja millä ehdoin

Henkilöllisyys tai asiakirjan alkuperäisyys ja oikeaperäisyys tarkistetaan tiettyjen palveluiden kohdalla. Kompetenssitodistuksen antaminen edellyttää todennettavissa olevaa oikeutta toimia toisen (yleensä yhteisön) puolesta.

Palvelun toteuttaa

Digi- ja väestötietovirasto

Palvelusta vastaa

Digi- ja väestötietovirasto
Tekstistä vastaa: Digi- ja väestötietovirasto
Päivitetty: 6.5.2020