suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Taivassalon kunta

Jätehuolto

  • Palvelu
  • Taivassalo
  • Yksityinen palvelu

Taivassalossa vastuu jätehuollon järjestämisestä on jätteen tuottajalla eli yrityksellä, yhteisöllä tai henkilöllä, jonka hallinnassa jäte on.

Jätteen tuottaja, asukas tai talous vastaa jätteistään siihen saakka, kunnes hän on todisteellisesti luovuttanut jätteet jätteiden kerääjälle.

Jäteastian ulkopuolelle jätetyt jätteet kuuluvat jätelain seuraamuslainsäädännön piiriin.

Toimi näin

Kunta ja jätehuollon palveluntarjoajat antavat ohjeet jätehuollon järjestämisestä.

Tausta ja lainsäädäntö

Jokainen, joka tuottaa jätettä, on jätelain mukaan velvollinen huolehtimaan jätteistään asianmukaisesti. Mahdollisimman suuri osa jätteestä tulee lain mukaan lajitella ja kierrättää tai käyttää muuten hyödyksi.

Asumisessa syntyvän yhdyskuntajätteen jätehuollon järjestämisestä vastaa kunta. Osan jätteistä asukkaat voivat viedä kiinteistön omiin jäteastioihin, ja osa jätteistä tulee viedä alueelliseen keräys- tai vastaanottopaikkaan. Kunnan on järjestettävä myös vaarallisen jätteen vastaanotto ja käsittely.

Tiettyjen jätteiden, kuten sähkö- ja elektroniikkaromun, akkujen ja paristojen, pakkausjätteiden, paperijätteiden ja ajoneuvojen renkaiden, alueellisesta vastaanotosta vastaavat niiden valmistajat ja maahantuojat, joiden järjestämiin vastaanottopaikkoihin jätteitä voi toimittaa.

Palvelun toteuttaa

Taivassalon kunta

Palvelusta vastaa

Taivassalon kunta
Tekstistä vastaa: Taivassalon kunta
Päivitetty: 13.12.2023