suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Siuntion kunta

Isyyden selvittämispalvelut

  • Palvelu
  • Siuntio
  • Julkinen palvelu

Jos lapsi syntyy avioliiton ulkopuolella, lapsen isyyden vahvistaminen edellyttää toimia lapsen vanhemmilta ja viranomaisilta. Isyyden tunnustaminen on mahdollista äitiysneuvolassa äidin raskausaikana, jos on selvää, että isyyden tunnustaja on lapsen isä. Lisäksi äidin tulee hyväksyä tunnustaminen, äidillä ja tunnustajalla tulee olla asetuksessa säädetyt henkilöllisyysasiakirjat ja kummankin tulee ymmärtää tunnustamisen merkitys.

Mikäli avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyyttä ei ole tunnustettu neuvolassa ennen lapsen syntymää, isyys selvitetään lastenvalvojan luona lapsen syntymän jälkeen. Väestörekisterin pitäjä (maistraatti) lähettää tiedon lastenvalvojalle avioliiton ulkopuolella syntyneestä lapsesta, jonka jälkeen lastenvalvoja kutsuu äidin ja mahdollisen isän isyyden selvittämiseen. Isyyden selvityksessä vanhempien tulee olla läsnä henkilökohtaisesti. Lastenvalvojalla on oikeus äidin aloitteesta viedä isyysasia käräjäoikeuteen, jos mies ei vapaaehtoisesti tunnusta lasta.

Toimi näin

Isyyden tunnustaminen ennen lapsen syntymää voidaan tehdä äitiysneuvolassa ja lapsen syntymän jälkeen lastenvalvojalla.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Perustiedot

Palvelun toteuttaaSiuntion kunta
Palvelusta vastaaSiuntion kunta
Alue Siuntio
Palvelun kieletsuomi, ruotsi
Tekstistä vastaa: Siuntion kunta
Päivitetty: 20.9.2021