suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Iltapäivätoiminta kouluissa

  • Palvelu
  • Helsinki
  • Julkinen palvelu

Perusopetuksen iltapäivätoimintaa järjestetään 1.-2. luokkalaisille ja 3.-9.lk erityisen tuen oppilaille kouluissa tai muissa koulujen lähellä olevissa lasten vapaa-ajan toimintaan soveltuvissa tiloissa. Toimintaa järjestävät kaupunki, järjestöt, seurakunnat ja yksityiset palveluntuottajat. Iltapäivätoimintaan sisältyy välipala ja lapset ovat vakuutettuja.

Toimintaa on noin 200 toimintapaikassa ...

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Toiminta on tarkoitettu Helsingissä koulua käyville 1.-2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille. Toimintaa järjestetään Opetushallituksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteiden ja kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman mukaisesti. Perusopetuksen iltapäivätoimintaan haetaan vuosittain hakuaikana. Lapset valitaan iltapäivätoimintaan lukuvuodeksi kerrallaan. Toiminnasta peritään kiinteä kuukausimaksu.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7:n ja 17:n välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen.

Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa.

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestävät kunta ja hyvinvointialue yhdyspintayhteistyönä.

Palvelun toteuttaa

Helsingin kaupunki

Palvelusta vastaa

Helsingin kaupunki, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Tekstistä vastaa: Helsingin kaupunki, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Päivitetty: 27.3.2024