suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Ilmoitus ruokamyrkytysepäilystä, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut

  • Lupa tai muu velvoite
  • 5 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Elintarvikealan toimijan on ilmoitettava ruokamyrkytyksestä kunnan asioista vastaavalle elintarvikevalvontaviranomaiselle välittömästi, kun hän

  • on saanut tiedon käsittelemänsä elintarvikkeen aiheuttamasta ruokamyrkytyksestä
  • epäilee käsittelemänsä elintarvikkeen voivan aiheuttaa ruokamyrkytyksen.

Elintarvikkeen käsittely tarkoittaa sen tuottamista, jalostamista, myymistä, tarjoamista tai välittämistä.

Ruokamyrkytyksen aiheuttajaksi epäiltyä elintarviketta ei saa hävittää, vaan se on säilytettävä tutkimuksia varten.

Myös juomaveden aiheuttamista ruokamyrkytyksistä tai epäilyistä tulee ilmoittaa kunnan asioista vastaavalle elintarvikevalvontaviranomaiselle.

Ruokamyrkytyksellä tarkoitetaan ruoan tai talousveden nauttimisen välityksellä saatua tarttuvaa tautia tai myrkytystä. Ruokamyrkytyksen aiheuttavat useimmiten virukset ja bakteerit tai bakteerien tuottamat toksiinit. Lisäksi loiset, myrkylliset kasvit, eläimet tai sienet sekä kemialliset aineet voivat aiheuttaa ruokamyrkytyksen.

Ruokamyrkytyksen oireet ilmenevät äkillisesti yleensä 1-12 tunnin jä ...

Toimi näin

Ilmoita ruokamyrkytyksestä tai sen epäilystä välittömästi kunnan asioista vastaavalle elintarvikevalvontaviranomaiselle. Voit tehdä ilmoituksen ilppa-ilmoituspalvelussa.

Kerro ilmoituksessa ainakin

  • mitä elintarviketta ruokamyrkytys tai epäily koskee
  • minkä toimijan alaista elintarviketta ruokamyrkytys tai epäily koskee
  • mistä päättelet, että kyseessä on ruokamyrkytys tai epäily.

Jos kyseistä elintarviketta on vielä jäljellä, säilytä se asianmukaisesti. Näin sitä voidaan tutkia ruokamyrkytyksen syyn selvittämiseksi.

Mikäli olet saanut edellä mainittuja äkillisiä oireita, mieti mitä olet syönyt ja ota ruokaa talteen mikäli mahdollista. Ruokanäyte tulee säilyttää jääkaapissa.

Tee ilmoitus ympäristöterveydenhuollon sähköisen ilmoituspalvelun Ilpan kautta sen alueen viranomaiselle, jossa elintarvikehuoneisto (esim. kauppa, ravintola, kahvila tai työpaikkaruokala) sijaitsee.

Myös elintarvikealan toimijan tulee ilmoittaa ruokamyrkytysepäilystä Ilpan kautta. Mitä nopeammin ruokamyrkytysepäilystä ilmoitetaan terveysvalvontaan Ilpan kautta, sitä paremmat mahdollisuudet on selvittää mahdollisen sairastumisen syy.

Hirvensalmella, Kangasniemellä, Mikkelissä, Mäntyharjulla tai Pertunmaalla sijaitsevia elintarvikehuoneistoja koskevat ilmoitukset tehdään Mikkelin seudun ympäristöpalveluun.

Mikkelin seudun ympäristöpalveluissa ruokamyrkytysepidemioita käsittelee epidemiaselvitystyöryhmä, joka koostuu ympäristöterveydenhuollon ja terveydenhuollon asiantuntijoista.

Oireiden ilmaannuttua (erityisesti, jos oireet ovat kovat tai pitkittyneet) kannattaa olla yhteydessä myös Etelä-Savon hyvinvointialueen terveydenhuoltoon. Yhteydenoton yhteydessä on tärkeää mainita, että epäilee oireiden johtuvan nauttimastanne elintarvikkeesta.

Kenelle ja millä ehdoin

Päävastuu ruokamyrkytyksen tai sen epäilyn ilmoittamisesta on sillä toimijalla, jonka käsittelemästä elintarvikkeesta on kysymys tai jonka tiloissa juomavesi on tarjoiltu. Ilmoituksen voi kuitenkin tehdä kuka tahansa.

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Mikkelin seudun ympäristöpalvelut

Palvelusta vastaa

Mikkelin seudun ympäristöpalvelut
Tekstistä vastaa: Mikkelin seudun ympäristöpalvelut
Päivitetty: 31.10.2023