suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kanta-Hämeen pelastuslaitos

Ilmoitus kulotuksesta

  • Lupa tai muu velvoite
  • 11 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Kulotuksen suorittajan on ilmoitettava kulotuksesta ennakolta pelastuslaitokselle. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös mutta tulenkäyttöä, josta muodostuu merkittävästi savua.

Kenelle ja millä ehdoin

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.

Tausta ja lainsäädäntö

Kulotuksesta on tehtävä ilmoitus pelastuslaitokselle ennen kulotuksen aloittamista. Kulotusta on peltomaan, hakkuualueiden tai metsämaan polttaminen. Kulotukseksi luetaan myös kantojen, roskien ja lehtien poltto isossa mittakaavassa. Metsämaan kulotus voi tapahtua vain ammattilaisen valvonnassa.

Kulotukseen tarvitaan maanomistajan lupa. Kulotuksesta ilmoituksen tehnyt sytyttäjä on vastuussa siitä, että tuli ei leviä suunnitellulta kulotusalueelta muualle.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKanta-Hämeen pelastuslaitos
Palvelusta vastaaKanta-Hämeen pelastuslaitos
Alue Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela, Ypäjä
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Kanta-Hämeen pelastuslaitos
Päivitetty: 11.5.2020