suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Jyväskylän kaupunki

Ikääntyvien palveluohjaus

  • Palvelu
  • Jyväskylä
  • Julkinen palvelu

Kunnan neuvojat kertovat, mitä eri tuottajien palveluita ikääntyville on tarjolla kotiin ja mitä palveluita voi saada kodin ulkopuolella. Ikääntyvien palveluohjaus ja -neuvonta on keskitetty OIVA-keskukseen.

Palvelujen piirissä jo olevat asiakkaat voivat tarpeen mukaan ottaa yhteyttä niihin työntekijöihin, joiden kanssa ovat asioineet aiemmin.

Toimi näin

Voit käydä OIVA-keskuksessa arkisin kello 9–15 tai soittaa sinne ohjeita ja neuvoja saadaksesi. Palveluohjaaja sopii tarvittaessa kotikäynnin asiakkaan luokse palvelutarpeen arviointia varten.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Ikääntyville tarjotaan ohjausta ja neuvontaa sosiaali- ja terveyspalveluiden käytössä. Neuvojat kertovat, mitä palveluita ikääntyville on tarjolla kotiin ja mitä palveluita voi saada kodin ulkopuolella. He opastavat palveluihin hakeutumisessa ja kertovat, mitä niiden käyttö edellyttää. Neuvontaa saa tarvittaessa myös taloudellisten tukien hakemiseen ja niiden yhteensovittamiseen.

Ikääntyvä voi saada neuvontaa esimerkiksi puhelimitse tai asioimalla palvelupisteessä. Palveluohjaajat voivat tehdä palveluihin liittyviä päätöksiä.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaJyväskylän kaupunki
Palvelusta vastaaJyväskylän kaupunki
Alue Jyväskylä
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Jyväskylän kaupunki
Päivitetty: 11.3.2020