suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Hausjärven kunta

Hoitajan palkkaaminen kotiin

  • Palvelu
  • Hausjärvi
  • Julkinen palvelu

Perhe voi palkata lastenhoitajan kotiinsa ja saada palkkakuluihin kotihoidon tai yksityisen hoidon tukea. Alle 3-vuotiaan lapsen hoitoon saa kotihoidon tukea ja alle kouluikäisen lapsen hoitoon yksityisen hoidon tukea. Työnantajana voi toimia useampi perhe yhdessä siten, että joku aikuisista on nimetty työnantajatehtävien vastuuhenkilöksi.

Vanhemmat voivat hankkia lapselle hoitajan kotiin myös hoivapalveluyrityksistä. Tällöin he voivat hakea verotuksessaan kotitalousvähennystä.

Hausjärvellä hoitajan palkkaamista kotiin tuetaan tarvittaessa palvelusetelillä.

Toimi näin

Kunta tarkistaa hoitajan kelpoisuuden, minkä jälkeen perhe valitsee tukimuodoksi joko palvelusetelin, yksityisen hoidontuen tai kotihoidontuen. Tuki haetaan kunnalta.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoa voi saada lapsi joka ei vielä ole oppivelvollisuusikäinen.

Palvelu on maksullinen.

Kehitysvammaisen lapsen erityishuoltosuunnitelmaan merkitty kuntouttava varhaiskasvatus on maksutonta.

Tausta ja lainsäädäntö

Laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta

Perustiedot

Palvelun toteuttaaHausjärven kunta
Palvelusta vastaaHausjärven kunta
Alue Hausjärvi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Hausjärven kunta
Päivitetty: 28.5.2019