suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Petäjäveden kunta

Henkilökohtainen apu

  • Palvelu
  • Petäjävesi
  • Julkinen palvelu

Vaikeavammaisella henkilöllä on oikeus saada henkilökohtaista apua päivittäisiin toimiin tai avustamaan kodin ulkopuolisissa asioinnissa, virkistäytymisessä ja vierailuissa. Lisäksi henkilökohtaista apua voi saada opiskelun ja työssäkäynnin perusteella.

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Henkilökohtainen apu tarkoittaa vammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella. Vaikeavammaisella henkilöllä on oikeus henkilökohtaiseen apuun silloin, jos hän tarvitsee toisen henkilön apua välttämättä tai toistuvasti:

  • suoriutuakseen päivittäisistä toimistaan, työstään ja opiskelustaan,
  • voidakseen harrastaa ja osallistua yhteiskunnallisiin toimintoihin,
  • ylläpitääkseen sosiaalisia suhteita.

Henkilökohtaisen avun saamisen edellytyksenä on, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa. Vammaisen henkilön on siis itse ilmaistava, minkälaista apua hän tarvitsee. Tätä ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin, vaan apua voi pyytää esimerkiksi läheisiltä.

Henkilökohtaista apua voidaan järjestää eri tavoin. Sitä voidaan hankkia sekä julkisilta että yksityisiltä palveluntuottajilta.

Palvelun toteuttaa

Petäjäveden kunta

Palvelusta vastaa

Petäjäveden kunta
Tekstistä vastaa: Petäjäveden kunta
Päivitetty: 20.10.2022