suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Parkanon kaupunki

Henkilökohtainen apu

  • Palvelu
  • 2 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Parkanossa vaikeavammainen henkilö, jolle on myönnetty henkilökohtaista apua, voi palkata avustajan itse. Työnantajana toimimiseen asiakas saa apua vammaispalvelun sosiaaliohjaajalta. Avustajapalvelua voidaan hankkia myös yksityiseltä palveluntuottajalta.

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Henkilökohtainen apu tarkoittaa vammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella. Vaikeavammaisella henkilöllä on oikeus henkilökohtaiseen apuun silloin, jos hän tarvitsee toisen henkilön apua välttämättä tai toistuvasti:

  • suoriutuakseen päivittäisistä toimistaan, työstään ja opiskelustaan,
  • voidakseen harrastaa ja osallistua yhteiskunnallisiin toimintoihin,
  • ylläpitääkseen sosiaalisia suhteita.

Henkilökohtaisen avun saamisen edellytyksenä on, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa. Vammaisen henkilön on siis itse ilmaistava, minkälaista apua hän tarvitsee. Tätä ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin, vaan apua voi pyytää esimerkiksi läheisiltä.

Henkilökohtaista apua voidaan järjestää eri tavoin. Sitä voidaan hankkia sekä julkisilta että yksityisiltä palveluntuottajilta.

Palvelun toteuttaa

Parkanon kaupunki

Palvelusta vastaa

Parkanon kaupunki
Tekstistä vastaa: Parkanon kaupunki
Päivitetty: 20.10.2022