suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Harrastustoiminta

  • Palvelu
  • Helsinki
  • Julkinen palvelu

Nuorisotaloilla ja muissa toimipisteissä on monipuolisia harrastusmahdollisuuksia mm. teatteria, musiikkia, liikuntaa, tanssia, mediaa, taiteita, skeittausta, kotieläinten hoitoa sekä mopo- ja muuta liikennetoimintaa. Loma-aikoina on mm. kursseja, matkoja, leirejä ja retkiä. Vuosittain järjestetään myös useita nuorten tapahtumia.

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Lastensuojelun ja muiden sosiaalipalvelujen asiakas voi saada tukea harrastus- tai kerhotoimintaan. Tuen tarkoitus on mahdollistaa pitkäjänteinen harrastustoiminta. Tukea voi saada esimerkiksi kerho- tai kurssimaksuihin tai harrastuksessa välttämättömien välineiden hankintaan.

Myös jotkin yhdistykset ja järjestöt tarjoavat harrastusmahdollisuuksia vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille maksutta tai pienin kustannuksin. Alennuksista kannattaa tiedustella alueen sosiaalitoimesta tai suoraan harrastus- ja kerhotoiminnan järjestäjiltä.

Palvelun toteuttaa

Helsingin kaupunki

Palvelusta vastaa

Helsingin kaupunki, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Tekstistä vastaa: Helsingin kaupunki, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päivitetty: 28.3.2024