suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Perhepäivähoito

  • Palvelu
  • Helsinki
  • Julkinen palvelu

Perhepäivähoidossa lapsi saa mahdollisuuden henkilökohtaiseen kasvuun pienessä ryhmässä, kodinomaisessa ympäristössä. Leikin kautta perhepäivähoidossa opitaan monipuolisesti arjen taitoja oman hoitajan ohjauksessa. Varhaiskasvatusta toteutetaan Helsingin kaupungin varhaiskasvatussuunnitelman, yksikön toimintasuunnitelman ja ryhmän pedagogisen suunnitelman mukaisesti. Perhepäivähoitajan esihenkilön ...

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen hoidossa aloittamista.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Tausta ja lainsäädäntö

Voit hakea lapsellesi varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella perhepäivähoidosta. Perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta.

Perhepäivähoitajalla saa olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa alle kouluikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen tai koululainen. Perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset lasketaan mukaan. Jokaiselle lapselle laaditaan perhepäivähoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.

Palvelun toteuttaa

Helsingin kaupunki

Palvelusta vastaa

Helsingin kaupunki, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Tekstistä vastaa: Helsingin kaupunki, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Päivitetty: 28.3.2024