suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Rauman kaupunki

Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Rauma
  • Julkinen palvelu

Jos lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi varhaiskasvatusta, se järjestetään pääsääntöisesti esiopetusryhmässä.

Varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea esiopetukseen haettaessa. (sähköinen tai paperihakemus). Varhaiskasvatuksesta on perheen tulojen mukainen asiakasmaksu.

Toimi näin

Esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta haetaan ensisijaisesti sähköisellä varhaiskasvatushakemuksella. Vaihtoehtona on paperihakemus.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea varhaiskasvatushakemuksella.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetusta on aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Jos lapsi osallistuu esiopetukseen päiväkodissa, opetuksen jälkeinen iltapäivä on normaalia päiväkotitoimintaa. Alakoulussa järjestettävän esiopetuksen jälkeen lapset joko pääsevät kotiin tai siirtyvät saatettuina päiväkotiin tai esimerkiksi kerhoihin.

Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Rauman kaupunki

Palvelusta vastaa

Rauman kaupunki
Tekstistä vastaa: Rauman kaupunki
Päivitetty: 4.9.2023