suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Punkalaitumen kunta

Esiopetus

  • Palvelu
  • Punkalaidun
  • Julkinen palvelu

Punkalaitumella kunta järjestää esiopetusta Keskuskoululla ja Pohjoisseudun koululla. Kunta osoittaa esikoulupaikan lähikoulu-periaatteen mukaan. Vaihtoa lähikoulusta toiseen kouluun voi hakea sivistyslautakunnalta.

Jokaisen huoltajan on huolehdittava, että esikouluikäinen lapsi osallistuu esikouluun tai muuhun esiopetuksen tavoitteita vastaavaan koulutukseen. Esikoulutoiminta perustuu valtakunn ...

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna päiväkodissa tai koulussa. Esiopetusta järjestetään myös yksityisessä varhaiskasvatuksessa.

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Jos esiopetuksen oppilaalla ilmenee tuen tarvetta, on hänellä oikeus tarvitsemiinsa avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Punkalaitumen kunta

Palvelusta vastaa

Punkalaitumen kunta
Tekstistä vastaa: Punkalaitumen kunta
Päivitetty: 2.2.2024