suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Pielaveden kunta

Esiopetus

  • Palvelu
  • Pielavesi
  • Julkinen palvelu

Esiopetusta toteutetaan Pielaveden yhtenäiskoulussa (Rannankylä) sekä Pohjois-Pielaveden ja Säviän kouluissa.

Esiopetuksen oppimis- ja opetusmenetelmiä ovat leikki, kiinnostavan oppimisympäristön järjestäminen sekä aktiivinen tutkiminen toisten lasten ja aikuisten kanssa. Lapsen oppimisedellytysten parantaminen ja mahdollisten riskitekijöiden tunnistaminen sekä varhain annettu tuki ovat keskeisiä ...

Toimi näin

Voit hakea esiopetukseen ympäri vuoden sähköisellä lomakkeella tai asioimalla koulutoimistossa.

Kenelle ja millä ehdoin

Perustuslain mukainen maksuton esiopetus on tarkoitettu lapsille vuotta ennen lapsen oppivelvollisuuden alkua eli yleensä sitä vuonna, jona lapsi täyttää kuusi vuotta. Pidennettyyn oppivelvollisuuden piirissä olevalla lapsella on oikeus maksuttomaan esiopetukseen sinä vuonna jona hän täyttää viisi vuotta. Maksuttomaan esiopetukseen ovat oikeutettuja myös lapset, joiden perusopetuksen aloittamista on siirretty vuotta myöhemmäksi.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna päiväkodissa tai koulussa. Esiopetusta järjestetään myös yksityisessä varhaiskasvatuksessa.

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Jos esiopetuksen oppilaalla ilmenee tuen tarvetta, on hänellä oikeus tarvitsemiinsa avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Pielaveden kunta

Palvelusta vastaa

Pielaveden kunta
Tekstistä vastaa: Pielaveden kunta
Päivitetty: 11.3.2024