suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Lahden kaupunki

Esiopetus

  • Palvelu
  • Lahti
  • Julkinen palvelu

Huoltajan velvollisuutena on huolehtia, että oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Lahdessa esiopetukseen, myös englannin- ja ruotsinkieliseen haetaan tammikuussa. Elokuussa alkavaan esiopetukseen haetaan ensisijaisesti sähköisesti. Mikäli lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi myös päivähoitoa, sitä ...

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna päiväkodissa tai koulussa. Esiopetusta järjestetään myös yksityisessä varhaiskasvatuksessa.

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Jos esiopetuksen oppilaalla ilmenee tuen tarvetta, on hänellä oikeus tarvitsemiinsa avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Lahden kaupunki

Palvelusta vastaa

Lahden kaupunki
Tekstistä vastaa: Lahden kaupunki
Päivitetty: 10.11.2023