suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Karstulan kunta

Esiopetus

  • Palvelu
  • Karstula
  • Julkinen palvelu

Esiopetuksen järjestämispaikka on Karstulan yhtenäiskoulu. Esiopetus on maksutonta. Perusopetuslain mukaan lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen ennen oppivelvollisuuden alkamista. Mikäli lapsella on tarvetta esiopetuksen lisäksi päivähoitoon, järjestetään sitä päiväkodin yhteydessä. Esiopetusta järjestetään koulun lukuvuoden mukaisesti viitenä arkipäivänä viikossa ma-to 4 tuntia ...

Toimi näin

Lisätietoja ja ilmoittautumislinkki löytyvät kunnan verkkosivuilta.

Paikkakunnalle muuttavat ottavat yhteyttä rehtoriin.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna päiväkodissa tai koulussa. Esiopetusta järjestetään myös yksityisessä varhaiskasvatuksessa.

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Jos esiopetuksen oppilaalla ilmenee tuen tarvetta, on hänellä oikeus tarvitsemiinsa avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Karstulan kunta

Palvelusta vastaa

Karstulan kunta
Tekstistä vastaa: Karstulan kunta
Päivitetty: 12.6.2023