suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kaarinan kaupunki

Esiopetus

  • Palvelu
  • Kaarina
  • Julkinen palvelu

Esiopetusta annetaan koulujen toiminta-aikoina neljä tuntia päivässä (20 tuntia viikossa).

Toimi näin

Esiopetukseen tulee ilmoittautua viimeistään helmikuun puolivälissä. Ensisijaisesti toivomme sähköistä ilmoittautumista. Esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen tulee hakea samassa yhteydessä, kun esiopetukseen ilmoittaudutaan. Sähköisesti haettaessa tehdään kaksi erillistä hakemusta, varhaiskasvatus ja esiopetus.

Kenelle ja millä ehdoin

Oikeus maksuttomaan esiopetukseen alkaa jo viisivuotiaana, jos lapselle on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta (11-vuotinen oppivelvollisuus).

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna päiväkodissa tai koulussa. Esiopetusta järjestetään myös yksityisessä varhaiskasvatuksessa.

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Jos esiopetuksen oppilaalla ilmenee tuen tarvetta, on hänellä oikeus tarvitsemiinsa avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Kaarinan kaupunki

Palvelusta vastaa

Kaarinan kaupunki
Tekstistä vastaa: Kaarinan kaupunki
Päivitetty: 18.11.2021