suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Janakkalan kunta

Esiopetus

  • Palvelu
  • Janakkala
  • Julkinen palvelu

Janakkalassa esiopetusta järjestetään varhaiskasvatuksen kaikissa päiväkodeissa sekä Leppäkosken, Harvialan ja Turengin koulun yhteydessä. Esiopetusryhmät määritellään vuosittain. Esiopetuksen tuntimäärä on noin 700 tuntia lukuvuodessa.

Toimi näin

Ilmoita lapsesi esiopetukseen eDaisyn kautta. Palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla. Jos esiopetuksen lisäksi tarvitaan täydentävää varhaiskasvatusta, valitkaa ilmoituksesta vaihtoehto ”Esiopetus ja täydentävä varhaiskasvatus”.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna päiväkodissa tai koulussa. Esiopetusta järjestetään myös yksityisessä varhaiskasvatuksessa.

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta.

Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.

Jos esiopetuksen oppilaalla ilmenee tuen tarvetta, on hänellä oikeus tarvitsemiinsa avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.

Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Janakkalan kunta

Palvelusta vastaa

Janakkalan kunta
Tekstistä vastaa: Janakkalan kunta
Päivitetty: 30.5.2021