suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Liedon kaupunki

Esioppilaiden varhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Lieto
  • Julkinen palvelu

Mikäli lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi täydentävää varhaiskasvatusta, tulee varhaiskasvatuksen osalta tehdä sähköinen hakemus Wilman lomakkeella olevan sähköisen varhaiskasvatuksen eAsioinnin linkin kautta tai kunnan kotisivulta Varhaiskasvatuspaikan haku.

Toimi näin

Hoitopaikkaa tulee hakea viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatuksen hoitopaikan.

Mikäli hoidon tarve kuitenkin johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on varhaiskasvatuksen hoitopaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan. Hoitopaikkaa tulee hakea viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatuksen hoitopaikan.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetusta on aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Jos lapsi osallistuu esiopetukseen päiväkodissa, opetuksen jälkeinen iltapäivä on normaalia päiväkotitoimintaa. Alakoulussa järjestettävän esiopetuksen jälkeen lapset joko pääsevät kotiin tai siirtyvät saatettuina päiväkotiin tai esimerkiksi kerhoihin.

Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Liedon kaupunki

Palvelusta vastaa

Liedon kaupunki
Tekstistä vastaa: Liedon kaupunki
Päivitetty: 15.9.2023