suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Vehmaan kunta

Erityisvarhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Vehmaa
  • Julkinen palvelu

Vehmaalla erityispäivähoito on kiinteä osa varhaiskasvatusta ja esiopetusta. Lapsi voi tarvita tukea kehityksen eri osa-alueilla eripituisia aikoja. Lapsella on oikeus saada tukea heti tuen tarpeen ilmetessä. Tuen saamisen edellytyksenä ei tarvita diagnoosia tai muuta lausuntoa. Tukitoimet pyritään järjestämään osaksi lapsen päivittäistä arkea lapsen omassa varhaiskasvatusympäristössä.

Erityisvarhaiskasvatus voi olla eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Erityisvarhaiskasvatuksessa on usein mukana erityislastentarhanopettaja

Toimi näin

Lapsen mahdollinen tuen tarve selvitetään varhaiskasvatussuunnitelmaa laadittaessa. Työhön voi vanhempien ja henkilöstön lisäksi osallistua esim. psykologi, puheterapeutti tai toimintaterapeutti.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksullinen.

Joissain tapauksissa erityisvarhaiskasvatus voi olla maksutonta.

Tausta ja lainsäädäntö

Jos lapsenne tarvitsee erityistä hoitoa ja kasvatusta fyysisen syyn tai tietoihin, taitoihin, tunne-elämään tai sosiaaliseen kehitykseen liittyvän syyn takia, kunta pyrkii löytämään lapselle sopivan hoitopaikan.

Erityisvarhaiskasvatus voi olla eriytettyä pienryhmätoimintaa tai osa muuta päiväkoti- ja varhaiskasvatustoimintaa. Erityisvarhaiskasvatuksessa on usein mukana erityislastentarhanopettaja. Erityisvarhaiskasvatuksessa voidaan tehdä monialaista yhteistyötä terveydenhoitajien, terveyskeskuspsykologien, sosiaalityöntekijöiden, musiikkiterapeuttien, toimintaterapeuttien, puheterapeuttien, perheneuvolan, lastenpsykiatrian ja koulun kanssa.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaVehmaan kunta
Palvelusta vastaaVehmaan kunta
Alue Vehmaa
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Vehmaan kunta
Päivitetty: 12.6.2019